Miksi video?

Ennen kuin selvität videoiden lukuisia teknisiä mahdollisuuksia, sinun tulisi ymmärtää, miksi videoita tarvitaan ja mitkä ovat niiden edut.

Tiedon helppo ja nopea havaitseminen.

Suurin osa ihmisistä on visuaalisia – he hahmottavat kuvissa esitetyn tiedon helpommin ja nopeammin. Siksi videoiden käyttö välittää asiakkaalle enemmän tietoja tuotteistasi tai palveluistasi kuin muut esitysmuodot. Lisäksi korkealaatuinen video voi lisätä huomattavasti tuoteuskollisuutta ja jopa saada jakoja ja postauksia sosiaalisissa medioissa.

Kilpailu kovenee.

IAB Finlandin mukaan vuonna 2019 yli puolet kaikesta sosiaalisen median maksetusta mainonnasta oli videota. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan vielä hallitse videomainostamisen tuomia etuja ja mahdollisuuksia, joten sinulla on nyt loistava tilaisuus erottua kilpailijoista.

Video on yksi internetin suosituimmista tietolähteistä.

Tilastojen mukaan video on yksi internetin suosituimmista sisältötyypeistä – yli 50 prosenttia internetin käyttäjistä katselee ainakin yhtä videota päivittäin. Ciscon mukaan vuonna 2019 noin 80 prosenttia internet-liikenteestä tuli videoista. Suurin osa videoista katsotaan mobiilisti.

Video rohkaisee ostamaan.

Suuri osa kuluttajien katsomista videoista liittyy tavaroihin ja palveluihin, ostopäätös tehdään tuotevideon katselun jälkeen. Videot lisäävät asiakasuskollisuutta ja ostohalukkuutta. Troot Finlandin tutkimus (2019) kertoo, että 15–35-vuotiaista 44 prosenttia on ostanut videolla näkemänsä tuotteen tai palvelun.

Yritysten ja somevaikuttajien lisäksi myös tavalliset ihmiset luovat videosisältöjä ja julkaisevat niitä. Erilaisia sovelluksia videoiden luomiseen ja mainostamiseen on lukuisia. Samalla videon optimaalinen pituus lyhenee jatkuvasti.

Television ja televisiomainonnan merkitys vähenee erityisesti Z-sukupolvessa (13–24-vuotiaat). Heille tärkein tietolähde on internet ja video suosituin formaatti.


-->